Mihin käytät aikasi – Senecan ajatuksia elämän lyhyydestä

Viime keväänä puhuttiin paljon siitä, miten kalenterin tyhjentyminen koronan vuoksi auttaa kirkastamaan arvoja ja ajatuksia siitä, mihin aikaansa oikeasti haluaa käyttää. Mediassa oli jatkuvasti haastatteluja ihmisistä, jotka olivat saaneet mahdollisuuden pysähtyä ja keskittyä pieniin asioihin elämässä.

Minäkin myönnän, että olen viimeisen vuoden aikana voinut elvyttää monia minulle rakkaita aktiviteetteja vain sen takia, että vapaa-aikaa on ollut enemmän kuin vuosiin. Pysähtyminen teki hyvää.

Samaan aikaan pitkään jatkuneet rajoitukset ovat tavallaan laittaneet normaalin elämän tauolle. Monet kokevat, että koko elämä olisi pysähtynyt, ja että sitä vain odottaa, milloin kaikki palaa taas normaaliin (mitä lie se nykyään tarkoittaakaan). Hämmentävän monet tuttavani ovat esimerkiksi sanoneet, etteivät aio pitää lomia tai ylityövapaita ja painavat jatkuvasti pitkiä työpäiviä, koska mitäpä sitä muutakaan näinä aikoina tekisi. 

Ajattelin asiaa kuunnellessani sunnuntain aurinkoisella hiihtoretkellä erinäisiä filosofian klassikoita, muun muassa Senecan ajatuksia elämän lyhyydestä Juhana Torkin suomentamana. 

Seneca kirjoittaa paljon siitä, mikä on kunniallisen ja hyvän elämän ydin. Hän toteaa, että ihmisten ei pitäisi rehkiä ensin vuosikymmeniä yötä päivää, ja nauttia vasta sitten joskus elämästä. Elämän pitäisi olla nautinnollista koko ajan, koska se voi loppua hetkenä minä hyvänsä. Jos jotain, niin koronapandemia on tehnyt elämän haurauden näkyvämmäksi.

Toisaalta pelkkää nautintoa tavoitteleva ihminen on Senecan mukaan kuollut, ja vain merkityksellisiä asioita tekemällä voi todella elää. Hänen mukaansa oikeaa elämistä on oman elämänsä ohjaksissa pysyminen ja nauttiminen samalla kun työskentelee merkityksellisiä tavoitteita kohti.

Tärkeää on tavoitella nimenomaan omia tavoitteita, koska sorrumme Senecan mukaan tavoittelemaan herkästi muiden onnea, ja surkuttelemaan samalla omaa osaamme. Seneca kehottaa myös vetämään tiukasti rajoja, koska annamme liian heppoisesti rajattua aikaamme muiden käyttöön. Toisaalta sidomme aikaa myös turhaan kunnianhimoon ja tavoittelemaan yhtä tyhjää tavoitetta toisensa perään.

Tekstin pääsanomana on, että meidän pitäisi arvostaa aikaa, tärkeintä resurssimme, ja välttää tuhlaamasta sitä. Senecan mukaan tuhlaamme aikaa, koska unohdamme, miten rajallista se on. Sen tähden meidän pitäisi opetella kuolemaan, sillä vasta hyväksymällä kuoleman voi ymmärtää elämän arvon. 

Näinä aikoina on vaikea kokea olevansa oman elämänsä ohjaksissa, kun rajoitukset kirjaimellisesti kieltävät tekemästä asioita, joita normaalisti haluaisi tehdä. Lisäksi sairastumisen riski voi tuntua pelottavalta ja lisätä epävarmuuden tunnetta. Siksi olisi erotettava asiat, joihin ei itse voi vaikuttaa, ja mihin puolestaan voi vaikuttaa.

Tiedän itsekin, että tämä vuosi on ollut todella rankkaa aikaa eikä mielessä todellakaan pyöri, mitä merkityksellistä sitä voisi tehdä, jos suurin osa energiasta menee arjesta selviytymiseen. Ihan ensimmäisenä pitäisikin huolehtia omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Sen jälkeen voi vapauttaa energiaa pohtimaan sitä, millä tavalla haluaa käyttää jäljellä olevan rajatun aikansa. 

Millä tavalla voisit yrittää tavoitella sinulle merkityksellisiä asioita nykyisten koronarajoitusten puitteissa ja tehdä samalla elämästä hieman mukavampaa itsellesi? Rajoitusten noudattamisen ei tarvitse välttämättä tarkoittaa sitä, että ihan kaiken pitäisi olla kurjaa, ja että vain odotamme, milloin elämä taas alkaa. Tärkeintä on tunnistaa, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä, ja miten niihin voi panostaa nykyisissä olosuhteissa.

Loppuun nostan kirjasta vielä hienoja sitaatteja, jos haluatte joskus tehdä vaikutuksen kanssaihmisiinne ettekä jaksa itse lukea kirjaa.

"Elämä on kyllin pitkä ja runsas, se riittää mitä suurimpien asioiden saavuttamiseen, jos vain sijoitamme sen viisaasti."

"Käy läpi muistojasi ja mieti, milloin olit varma aikeissasi. [...] Kuinka ison osan vei turha murehtiminen, typerä ilottelu, himokas nautiskelu, sovinnainen seurustelu? Kuinka vähän omastasi jäikään itsellesi? Tulet huomaamaan, että kuolet ennen aikojasi."

"Elämän opetteluun sitä vastoin menee koko elämä ja – tämä ehkä yllättää sinut vieläkin enemmän – koko elämä on opeteltava myös kuolemaan."

"Olen usein ihmeissäni, kun näen ihmisten pyytävän toisilta aikaa, ja ne joilta pyydetään, ovat mitä suostuvaisimpia. Molemmat osapuolet kiinnittävät huomion vain siihen, mihin aikaa pyydetään, eivät aikaan itseensä. Sitä pyydetään niin kuin se ei olisi mitään, sitä annetaan niin kuin se ei olisi mitään. Kaikista asioista kallisarvoisimmalla leikitellään."

"Suurin elämisen este on odotus, joka riippuu kiinni huomisessa ja hukkaa tämän päivän. Sitä mikä on kohtalon kädessä, suunnittelet, sen mikä omissa käsissäsi, päästät menemään. Mitä siis ennakoit? Mihin varaudut? Kaikki mikä on vasta tulossa, on epävarmaa. Elä tässä hetkessä!"

"Kaikkein lyhin ja rauhattomin on niiden elämä, jotka unohtavat menneen, laiminlyövät nykyhetken ja pelkäävät tulevaa. Saavuttuaan elämän päätepisteeseen he huomaavat onnettomina liian myöhään, että heillä oli kaiken aikaa kiire tyhjää toimittamaan."

"Uudet huolet tulevat vanhojen tilalle, toive johtaa toiseen, kunnianhimo seuraavaan kunnianhimoon. Ihmiset eivät etsi loppua kärsimyksilleen vaan vaihtavat sen aiheuttajaa."