Tiede ja ideologia – case ydinvoima

Pari päivää sitten Hesarin pääkirjoituksessa kirjoitettiin tieteen ja ideologian suhteesta. Kirjoituksesta erityisesti virke "Mitä kauemmas tieteen ytimestä edetään yhteiskunnallisille, humanistisille ja lopulta taiteellisille aloille, sitä vähemmän akateemisessa kilpailussa on empiriaa ja sitä enemmän ideologiaa" on herättänyt vilkasta keskustelua. Kun kerran työskentelen tavallaan tieteen ytimessä (pun intended), koen hyödylliseksi kommentoida aihetta.

Ydinvoiman historia juontaa juurensa 1890-luvun lopulle, kun radioaktiivisuus löydettiin. 1900-luvun alussa ilmiön ymmärrys kasvoi, kun osoitettiin, että alkuaineilla on erilaisia radioaktiivisuuden lajeja, joissa ydin luovuttaa ytimestään hiukkasen (ihan vähän, eli alfa- tai beta-hiukkasen) ja muuttuu eri alkuaineeksi. 

Vuonna 1938 Otto Hahn ja Fritz Strassmann (Lise Meitnerin avulla) löysivät fission, eli radioaktiivisen hajoamisen, jossa atomin ydin hajoaa kahdeksi kevyemmäksi ytimeksi. Voitiin todistaa, että massa todellakin on Einsteinin teorioiden mukaan energiaa, ja että tällaisessa radioaktiivisessa hajoamisessa vapautuu paljon energiaa. 

Hyvin pian ymmärrettiin, että ilmiötä voidaan hyödyntää erittäin voimakkaan pommin rakentamiseksi. Viimeistään tässä vaiheessa ideologian merkitys ydinvoiman historiassa lienee selkeää. Manhattan-projekti perustettiin, ja vuosina 1939-1945 ydinenergiatutkimus keskittyi (yllätys, yllätys) ydinaseiden kehittämiseen. Ensimmäinen onnistunut ydinasekoe suoritettiin heinäkuussa 1945 ja elokuussa 1945 pudotettiin atomipommit Hiroshimaan ja Nagasakiin. 

Tämän jälkeen eri valtiot kehittivät ydinaseita ja suorittivat ydinasekokeita. Vuonna 1957 perustettiin kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA), joka pyrkii edistämään ydinenergian rauhanomaista käyttöä. Sen jälkeen onkin tehty, ja tehdään yhä, paljon töitä ydinaseriisunnan eteen.

Ydinenergiatutkimuksen tuloksena on sittemmin saatu paljon nykyelämälle elintärkeitä tuotoksia, kuten tietysti hiilidioksidipäästötön sähköntuotantomuoto, mutta myös paljon tärkeitä lääketieteen ja teollisuuden sovelluksia. 

Esimerkiksi monet elintärkeät lääketieteelliset kuvantamismenetelmät perustuvat säteilyn käytölle, elintarvikkeita steriloidaan säteilyllä ja luultavasti (tai ainakin toivottavasti) jokaisella on kotonaan pieni säteilylähde, nimittäin palovaroittimessa.

Radioaktiivisuus löydettiin empiirisesti ja myös monilla sen sovelluksilla on empiirinen tausta (vaikka teorioitakin kehitettiin). Ideologiaa radioaktiivisuuden tutkimuksessa on ollut runsaasti, hyvässä ja pahassa. 

Juuri sen vuoksi tämä on minusta hyvä esimerkki näyttämään, miten tärkeää luonnontieteellisessä tutkimuksessa on ottaa huomioon yhteiskunnalliset aspektit, se miten ihmiset toimivat. Monia tieteellisiä keksintöjä voi nimittäin soveltaa rakentavasti tai tuhoavasti eivätkä esimerkiksi luonnontieteet ole ideologialta turvassa sen enemmän kuin humanistiset alat.

Ei siis ole olemassa mitään tieteen ydintä, enemmän tai vähemmän tärkeää tiedettä. Toimiva yhteiskunta tarvitsee teknillis-luonnontieteitä, yhteiskuntatieteitä, humanismia ja taidetta. Kaikkea näistä, ihan yhtä lailla.

P.S. Jos joku vielä ajattelee, että esimerkiksi kulttuuri on jollain tavalla tarpeetonta, niin mietipä hetki elämääsi viime aikoina. Kuinka paljon musiikkia olet kuunnellut, miten paljon sarjoja olet katsonut, kirjoja lukenut? Miten paljon se on parantanut elämänlaatuasi? Niin, sitähän minäkin.