Kiireansa
Olen viime päivinä töissä ollut taas valumassa kovaa vauhtia kohti kiireansaa ja vetämässä mukanani lähimpiä työkavereitanikin. Kiireansa on kammottava itseään ylläpitävä hullunmylly. Tiedättekö sen, kun palaverin alussa joku kysyy kuulumisia, ja ensi töikseen alkaa puhua vain siitä, miten kiirettä on pidellyt ja kiirehtii levottomasti aiheeseen, että ehtisi hoitaa mahdollisimman monta asiaa? Se on kiireansan ylläpitämistä. Tai kun to do -lista kasvaa, ja sitä päätyy hätäpäissään sammuttelemaan tulipaloja sieltä täältä, vaikka olisi tehnyt itselleen systemaattisen suunnitelman, miten asiat olisi järkevää hoitaa? Siellä ollaan, syvällä kiireansan syövereissä. On tähtiin kirjoitettu, että deadlinet ja kaiken maailman hankaluudet kasaantuvat aina klustereiksi. Vielä pääsiäisen aikaan ihmettelin, miten hiljaista töissä oli. Viikkoa myöhemmin työpöydällä olikin taas kymmenen toistaan kiireellisempää keissiä ratkottavana. Kiireansa on siitä paha, että se sokeuttaa täysin. Kun tuntuu, että ai
