Tohtoriksi väitteleminen vol 2
Posti toi mukanaan viimein tohtorin paperit, joten kai se on sitten uskottava, että väittelin kesällä tohtoriksi enkä vain nähnyt hassua unta. Sen innoittamana ajattelin kirjoittaa omasta tohtoroitumisprosessistani, kuten aiemmassa kirjoituksessani jo lupailin.
Jatko-opinnot opettavat todella paljon tärkeitä työelämätaitoja, haluaa sitten myöhemmin hakeutua millaiselle uralle tahansa. Kolmen vuoden aikana sain olla mukana monenlaisissa tutkimusprojekteissa ja opin aivan huimasti muun muassa luonnontieteistä, projektinhallinnasta ja tutkimuksen kaupallistamisesta. Opettaminen ja tutkimuksen esitteleminen konferensseissa sekä seminaareissa puolestaan kehitti esiintymistaitojani huimasti.
Uskoisin, että suurin syy tähän on, että olen aina lukenut ja kirjoittanut todella paljon. Neuvonkin kaikkia artikkelien kanssa kamppailevia kirjoittamaan rohkeasti ja lukemaan sekä tieteellisiä tekstejä että jotain ihan muuta (vaikka tuntuisi, että aikaa ei ole). Se auttaa pääsemään tyhjän paperin syndroomasta yli. Toisaalta jatko-opintojen aikana ainakin viimeistään oppii suoltamaan raportteja, artikkeleita, projektisuunnitelmia ja rahoitusanomuksia liukuhihnalta.
Olin jatko-opintojen loppuvaiheessa, kun sain aivan unelmatyöpaikkani Posivalta, mikä aiheutti aikataulupaineita väitöskirjalle. Onneksi väitöskirjan yhteenvedon kirjoittaminen oli lopulta melko kivutonta kaikkien artikkelien kirjoittamisen jälkeen. Voin silti myöntää, että tohtoriksi väitteleminen samaan aikaan, kun oli juuri aloittanut uuden työn ja muuttanut uudelle paikkakunnalle, ei ollut kaikista stressittömin ratkaisu enkä välttämättä suosittelisi samaa.
Lähetin viimeisen artikkelin julkaistavaksi ja muistaakseni myös väitöskirjan yhteenvedon esitarkastukseen viimeisinä työpäivinä yliopistolla. Kyllä, ajatukseni on hieman hämärtynyt tuolta ajalta. Vietin sen jälkeen lyhyen loman, jonka aikana muun muassa muutin Raumalle lomailun lomassa. Päätin silloin, että voin tehdä väitöskirjani eteen jotain vasta sitten, kun saan esitarkastuskommentit, joten sain perehtyä uuteen työhöni jonkin aikaa melko rauhassa.
Olimme saaneet uuden professorin ulkomailta muutamaa kuukautta aiemmin, ja olin ensimmäinen jatko-opiskelija, jonka väitöksen hän hoiti alusta loppuun. Olimme siis suurimman osan aikaa molemmat yhtä pihalla (paitsi että minä sentään osasin suomea, jolla suurin osa ohjeista oli kirjoitettu), mikä ei erityisesti helpottanut stressiä. Sain onnekseni kuitenkin todella paljon tukea tiedekunnan koulutussuunnitelijalta.
Kerran sain esimerkiksi sunnuntai-iltana matkustaessani sähköpostia, että minun olisi pitänyt tehdä väitöskirjani suomenkielinen ja kansantajuinen yhteenveto perjantaina valmiiksi. Se ilta/yö meni sitten sitä tehdessä. Päätin samalla, etten aio ikinä lukea yhteenvetoa päivänvalossa, koska luultavasti aivovammautunut kultakala olisi ollut paremmassa mielentilassa kirjoittamaan jotain fiksua tekstiä kuin minä sillä hetkellä.
Ja sitten karonkan järjestelyt... Olin aivan maailman onnekkain, koska rakas ihminen otti vetovastuun juhlien järjestämisestä. Muuten niitä juhlia olisi tuskin ihan suoraan sanottuna edes tapahtunut. Minua ei nimittäin olisi voinut siinä rytäkässä vähempää kiinnostaa menuehdotukset, koristelut ja bändin äänentoisto. Jos siis voin antaa jonkun neuvon muille väitteleville, niin delegoikaa juhlien järjestelyt rohkeasti jollekulle muulle. Siinä on tärkeämpääkin tekemistä.
Kun sitten viimein aloitin lektion, minua jännitti, mutta minulla oli myös hyvä fiilis. Väitös tuntui hyvältä tieteelliseltä keskustelulta tutkimuksestani.
Kuva: Ksenia Kylmälä Photography
Miksi väitellä?
Päätin aikanaan alkaa jatko-opiskelijaksi, kun tein graduani. Ohjaajani tutkimusryhmä oli juuri saanut neljän vuoden rahoituksen jatkaa tutkimusta, ja ohjaajani kysyi, olisinko halukas tekemään väitöskirjan projektissa. Pidin tutkimusaiheesta, koska siinä yksityiskohtainen tieteellinen ilmiö (haitta-aineiden kulkeutuminen kallioperässä) yhdistyi laajaan ja yhteiskunnallisesti merkittävään kokonaisuuteen (ydinjätteen loppusijoittaminen). Suostuin siis mielelläni enkä ole katunut päätöstäni.Jatko-opinnot opettavat todella paljon tärkeitä työelämätaitoja, haluaa sitten myöhemmin hakeutua millaiselle uralle tahansa. Kolmen vuoden aikana sain olla mukana monenlaisissa tutkimusprojekteissa ja opin aivan huimasti muun muassa luonnontieteistä, projektinhallinnasta ja tutkimuksen kaupallistamisesta. Opettaminen ja tutkimuksen esitteleminen konferensseissa sekä seminaareissa puolestaan kehitti esiintymistaitojani huimasti.
Kuva: Ksenia Kylmälä Photography
Väitöskirjan kirjoittaminen
Tein artikkeliväitöskirjan, kuten luonnontieteissä on yleisesti tapana. Artikkeleiden julkaiseminen onkin usein se kynnys, johon monien jatko-opinnot kariutuvat. Minulla ei ollut ongelmia artikkelien kirjoittamisen ja julkaisemisen kanssa, ja lopulta sain itseasiassa valita muutamasta artikkelista parhaat väitöskirjaan.Uskoisin, että suurin syy tähän on, että olen aina lukenut ja kirjoittanut todella paljon. Neuvonkin kaikkia artikkelien kanssa kamppailevia kirjoittamaan rohkeasti ja lukemaan sekä tieteellisiä tekstejä että jotain ihan muuta (vaikka tuntuisi, että aikaa ei ole). Se auttaa pääsemään tyhjän paperin syndroomasta yli. Toisaalta jatko-opintojen aikana ainakin viimeistään oppii suoltamaan raportteja, artikkeleita, projektisuunnitelmia ja rahoitusanomuksia liukuhihnalta.
Olin jatko-opintojen loppuvaiheessa, kun sain aivan unelmatyöpaikkani Posivalta, mikä aiheutti aikataulupaineita väitöskirjalle. Onneksi väitöskirjan yhteenvedon kirjoittaminen oli lopulta melko kivutonta kaikkien artikkelien kirjoittamisen jälkeen. Voin silti myöntää, että tohtoriksi väitteleminen samaan aikaan, kun oli juuri aloittanut uuden työn ja muuttanut uudelle paikkakunnalle, ei ollut kaikista stressittömin ratkaisu enkä välttämättä suosittelisi samaa.
Lähetin viimeisen artikkelin julkaistavaksi ja muistaakseni myös väitöskirjan yhteenvedon esitarkastukseen viimeisinä työpäivinä yliopistolla. Kyllä, ajatukseni on hieman hämärtynyt tuolta ajalta. Vietin sen jälkeen lyhyen loman, jonka aikana muun muassa muutin Raumalle lomailun lomassa. Päätin silloin, että voin tehdä väitöskirjani eteen jotain vasta sitten, kun saan esitarkastuskommentit, joten sain perehtyä uuteen työhöni jonkin aikaa melko rauhassa.
Kuva: Ksenia Kylmälä Photography
Hallinnollinen urakka
Sitten tulivat esitarkastuskommentit, jotka tosin eivät tuoneet minulle korjausvaatimuksia, vaan sysäyksen aloittaa kaikkia väittelemiseen liittyviä hallinnollisia asioita. Tänä aikana matkustin jo melko paljon uudessa työssani, joten minulla oli tapana iltaisin hotellihuoneella avata yliopiston sähköpostini, ja tarkistaa, mitä kaikkea minun pitäisi vielä hoitaa.Olimme saaneet uuden professorin ulkomailta muutamaa kuukautta aiemmin, ja olin ensimmäinen jatko-opiskelija, jonka väitöksen hän hoiti alusta loppuun. Olimme siis suurimman osan aikaa molemmat yhtä pihalla (paitsi että minä sentään osasin suomea, jolla suurin osa ohjeista oli kirjoitettu), mikä ei erityisesti helpottanut stressiä. Sain onnekseni kuitenkin todella paljon tukea tiedekunnan koulutussuunnitelijalta.
Kerran sain esimerkiksi sunnuntai-iltana matkustaessani sähköpostia, että minun olisi pitänyt tehdä väitöskirjani suomenkielinen ja kansantajuinen yhteenveto perjantaina valmiiksi. Se ilta/yö meni sitten sitä tehdessä. Päätin samalla, etten aio ikinä lukea yhteenvetoa päivänvalossa, koska luultavasti aivovammautunut kultakala olisi ollut paremmassa mielentilassa kirjoittamaan jotain fiksua tekstiä kuin minä sillä hetkellä.
Kuva: Ksenia Kylmälä Photography
Ja sitten karonkan järjestelyt... Olin aivan maailman onnekkain, koska rakas ihminen otti vetovastuun juhlien järjestämisestä. Muuten niitä juhlia olisi tuskin ihan suoraan sanottuna edes tapahtunut. Minua ei nimittäin olisi voinut siinä rytäkässä vähempää kiinnostaa menuehdotukset, koristelut ja bändin äänentoisto. Jos siis voin antaa jonkun neuvon muille väitteleville, niin delegoikaa juhlien järjestelyt rohkeasti jollekulle muulle. Siinä on tärkeämpääkin tekemistä.
Väitös ja siihen valmistautuminen
Professorini laittoi minulle jokunen kuukausi ennen väitöstä listan tavoista, joilla kannattaa valmistautua väitökseen. Niihin kuului muun muassa väitöskirjan lukeminen, heikkouksien tunnistaminen, kysymysten keksiminen ja niihin vastaaminen. En tietenkään tehnyt näistä mitään, koska minulle ei yksinkertaisesti ollut sellaista aikaa. Esimerkiksi kesäkuussa, jonka päätteeksi väittelin, olin joka viikko eri maissa työmatkoilla.
Olin myös väitösviikolla työmatkalla, jolta palasin keskiviikon ja torstain välisenä yönä siten, että ehdin nukkua pari tuntia ennenkuin työt alkoivat Olkiluodossa. Päivän viimeinen kokous loppui kolmelta ja minulla alkoi puoli seitsemältä illallinen vastaväittäjän kanssa. Tässä kohtaa en olisi taas pärjännyt ilman rakasta ihmistä, koska minut haettiin Olkiluodosta, jotta ehdin ajoissa illallistamaan Helsinkiin.
Itse väitöspäivänä minulla oli jotenkin yllättävän rauhallinen ja hyvä olo. Siinä vaiheessa ajattelin, että olen tehnyt kaiken voitavani enkä voi tehdä enää muuta kuin kellua läpi väitöksen. Vastaväittelijäni oli minulle entuudestaan tuttu, ja hän teki oloni todella mukavaksi heti aamusta lähtien.
Kun väitös tuli loppuunsa, ajattelin jopa, että ei kai tämä lopu jo nyt! Olisin mielelläni jatkanut keskustelua pidempäänkin.
Kommelluksia ja kyyneliä
Väitöksen jälkeen minun piti kiirehtiä kotiin laittamaan hiuksiani (mikä ei ole vahvuuteni), koska en ollut saanut varattua kampaajaa. Onneksi siskoni on hengenpelastaja, ja auttoi minua siinäkin. Tässä vaiheessa tekstiä lienee siis jo selvää, että en olisi mitenkään selvinnyt hengissä (tai järjissä) tästä kaikesta yksin ja olen kiitollinen kaikille, jotka jaksoivat tukea minua. Kaikenlaisia kommelluksia sattui muutenkin läpi prosessin, mutta kaikesta selvittiin hengissä.
Kuva: Ksenia Kylmälä Photography
Itkin niin monta kertaa koko prosessin aikana. Kun lähetin väitöskirjan esitarkastukseen, kun sain sen viimein painosta, kun astuin salista ulos hengissä, kun kiitin kaikkia rakkaitani... Niin monta kertaa, niin onnellisia kyyneliä. Nytkin kun muistelen tätä kaikkea, kyynel meinaa vierähtää poskelleni. Onhan tämä kaikki nyt ollut melkoisen ainutkertainen kokemus.
Kommentit
Lähetä kommentti