Etätyöapatia

Nykyaikana ilmeisesti varma kevään merkki, eli koronasulku (tai joku sen kaltainen, kuka tästä ottaa selvää?), on taas edessä. Uudet rajoitukset eivät mitä ilmeisimmin (ainakaan vielä) vaikuta suuremmin omaan elämääni, mutta tuntuvat silti raskailta.

Juttelin aiheesta ystävieni kanssa, ja monilla tuntuu olevan samoja ajatuksia. Rajoitetut sosiaaliset kontaktit, epävarmuus tulevasta, jatkuvat etätyöt ja istuminen näytön ääressä alkavat painaa. Loppuvuodesta oli toivoa, että tilanne paranisi kevääksi, mutta nyt rajoitusten purkaminen näyttää venyvän yhä pidemmälle horisonttiin. Se syö.

On puhuttu paljon etätyöapatiasta, eli tylsistymisestä etätyöpäivien yksitoikkoisuuteen, ja ainakin minä tunnustan tunnistavani ilmiön. Kaikki päivät ovat samankaltaisia, ja kohtaamisten puuttuminen työpäivän aikana flegmatisoi (onko tuo oikea sana?).

Olisi kiva istua samaan pöytään työkavereiden kanssa keskustelemaan, eikä arpoa, kuka puhuu kenenkin päälle videokokouksessa. Olisi kiva mennä työpaikan ruokalaan syömään sitä ihan tavallista kaalilaatikkoa ja jutella samalla työkavereiden kanssa ihan arkipäiväisiä juttuja. Hassua, millaisia asioita sitä alkaakaan kaivata!

Säännöllinen lenkkeily, jooga ja lukeminen ovat pitäneet minut järjissäni. On myös hurjan tärkeää rajata työpäivää niin, ettei kaikki aika ole työaikaa. Kun toimisto on siirtynyt kotiin, pitää aktiivisesti erottaa vapaa-aika työajasta jaksamisen tukemiseksi.

Onneksi päivät pitenevät, lenkillä kuulee linnunlaulua ja rokotukset etenevät hitaasti mutta varmasti. Uskoisin, että tsemppaaminen nyt auttaa saamaan elämää loppukeväästä normaalimmaksi. Tsemppiä kaikille, kyllä me pystytään tähän!

Oheinen Kiplingin pojalleen kirjoittama runo on viime aikoina tuntunut voimaattavalta:

If you can keep your head when all about you
Are losing theirs and blaming it on you,
If you can trust yourself when all men doubt you,
But make allowance for their doubting too;

If you can wait and not be tired by waiting,
Or being lied about, don't deal in lies,
Or being hated, don't give way to hating,
And yet don't look too good, nor talk too wise

If you can dream - and not make dreams your master;
If you can think - and not make thoughts your aim;
If you can meet with Triumph and Disaster
And treat those two impostors just the same;

If you can bear to hear the truth you've spoken
Twisted by knaves to make a trap for fools,
Or watch the things you gave your life to, broken,
And stoop and build 'em up with worn-out tools

If you can make one heap of all your winnings
And risk it on one turn of pitch-and-toss,
And lose, and start again at your beginnings
And never breathe a word about your loss;

If you can force your heart and nerve and sinew
To serve your turn long after they are gone,
And so hold on when there is nothing in you
Except the will which says to them: 'Hold on!'

If you can talk with crowds and keep your virtue,
Or walk with Kings - nor lose the common touch,
If neither foes nor loving friends can hurt you,
If all men count with you, but none too much;

If you can fill the unforgiving minute
With sixty seconds' worth of distance run,
Yours is the Earth and everything that's in it,
And - which is more - you'll be a Man, my son!

–Rudyard Kipling