Luottamus on kehitystyön ravintoa

Satuin kerran kauan aikaa sitten pelaamaan Trivial Pursuitia erään kaveriporukan kanssa. Olin porukasta hieman ulkopuolinen, joten päädyin lähinnä seuraamaan pelin kulkua. Meillä oli oikein hauska ilta, mutta pelin edetessä eräs kummallinen seikka pisti silmiini. 

Peliä pelatessa oli jotenkin kummallisen jännittynyt tunnelma. Pelaajat pohtivat vastauksiaan tuhottoman pitkään kuin kyseessä olisi ollut joku vakavampikin asia, ja pelin rytmi katkesi vähän väliä pitkiin mietintätaukoihin. Kun oikea vastaus sitten lopulta kerrottiin, toiset naureskelivat vähän väliä, miten vastausvuorossa ollut ei tiennyt noin helppoa vastausta. 

Lisäksi kaikki verhosivat vastauksensa jonkinlaisen vitsin muotoon. Jos vastaus sattui olemaan oikein, se oli taidokasta, ja jos se olikin väärin, se meni vitsin piikkiin. Tämä jäi häiritsemään minua, koska tajusin, että pelaajille tuntui olevan hirvittävän tärkeää näyttää siltä, että peli oli hauskaa ja vaivatonta, vaikka ilmapiirissä oli jotain virheitä kauhistelevaa, mikä sai pelaajat varautuneiksi. Pelaajat pelkäsivät sanoa jotain tyhmää ja tehdä virheitä.

Tämä tapaus palasi mieleeni taannoin, kun valmistelin aivoriihtä, johon kutsuin organisaatiomme kiireisimmät asiantuntijat ideoimaan uutta projektia selvittämään erästä monimutkaista haastetta. Meillä oli rajoitettu aika käytettävissä, joten halusin käyttää sen tehokkaasti, ja suunnitella session etukäteen. 

Päätin aloittaa tilaisuuden sillä, mihin asti olin ideoinnissa yksin päässyt, ja myöntämällä, että tarvitsen apua kehittämään projektia eteenpäin. Aloin heittää vähän hassujakin ideoita, jotta ilmapiiri kevenisi, ja jotta osanottajilla olisi sellainen tunne, että tärkeintä on heitellä ideoita eikä ketään tuomittaisi niistä, päinvastoin. Loppujen lopuksi meillä oli todella kompakti ja tehokas aivoriihi, jossa saimme kehitettyä paljon parempia ideoita kuin mitä olisin ikinä itsekseni saanut aikaiseksi.

Kehitystyössä on äärimmäisen tärkeää luoda ilmapiiriä, jossa kaikki tiimin jäsenet voivat matalalla kynnyksellä heitellä uusia ideoita. Kaikilla on persoonallinen tapa nähdä asioita, ja kaikki voivat tuoda jonkin uuden näkökulman, joka voi viedä työtä uudella tavalla eteenpäin. Tämän vuoksi on tärkeää saada kaikkien äänet kuuluviin tasapuolisesti. 

Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, koska omien ideoiden esitteleminen asettaa itsensä alttiiksi arvostelulle. Mitä jos joku pitääkin ideaani ihan hölmönä, itsestäänselvänä tai epärealistisena? Tämä on todella inhimillinen pelko, joka voi hiljentää tiimin jäseniä ihan tiedostamattakin. Sen vuoksi on tärkeää luoda aktiivisesti ilmapiiriä, jossa uusille ideoille ei naureta eikä niitä lytätä, vaan esimerkiksi kiitetään uusista näkökulmista.

Oman kokemukseni mukaan tällaista luottamuksen ilmapiiriä voi luoda asettamalla itsensä alttiiksi. Jos sanoo suoraan tarvitsevansa apua, ja kertomalla hölmötkin ideat, toisen on helpompi tulla vastaan ja auttaa viemään ideoita eteenpäin vastavuoroisesti. Kun joku sitten päättää jakaa ideoitaan, älä ammu niitä alas. Se lisää todennäköisyyttä, että sinunkaan ideoitasi ei ammuta brutaalisti alas.