Tapojen orja?

Kävin eilen pitkästä aikaa Rikhardinkadun kirjastossa (yksi lempikirjastoni Helsingissä), ja tajusin, että viime aikoina monet normaalit tapani ovat olleet murroksessa. Tapa halata tuttuja tavatessa, hukkua kirjastoon etsimään kirjoja ja lukemaan sopivaan nurkkaukseen, mennä kahvilaan lukemaan tai tapaamaan ystäviä, viettää iltoja ihanissa ravintoloissa...

Toisaalta tilalle on tullut myös paljon uutta hyvää. En esimerkiksi muista, milloin olisin viimeksi voinut viettää niin paljon aikaa luonnossa kuin viime kuukausina. Olen myös tutustunut uusin silmin lähiseutuihini ja löytänyt paljon minulle aiemmin tuntemattomia helmiä. Aivan yllättäen olen myös aloittanut meditoinnin.

Muistan, kun muutama vuosi sitten silloinen puolisoni vei minut ensimmäistä kertaa meditaatiosessioon. Tilanne tuli minulle hieman yllättäen, ja menimme kirkon kryptaan tunniksi tuntemattomien ihmisten kanssa tuijottamaan kynttilää. Siskoni piti tulla mukaan, mutta hän myöhästyi tilaisuuden alusta ja jäi ulkopuolelle odottamaan. Kuulin koko tunnin ajan sivukorvalla, kun hän jutteli puhelimessa. Muistan ajatelleeni koko ajan, että milloin täältä oikein pääsee pois, koska tunsin omalla rauhattomuudellani häiritseväni muita ihmisiä, jotka vaikuttivat olevan täysin uppoutuneita meditaatioon. Se ei siis ollut minulle mikään erityisen rentouttava kokemus.

Viime aikoina olen kuitenkin ottanut tavakseni mennä merenrannalle istumaan kalliolle, sulkea silmäni ja kuunnella lyhyitä opastettuja meditaatioita. Monet ihmiset ovat sanoneet minulle vuosien saatossa, että meditaatio tekee hyvää, ja että sitä kannattaa harjoittaa, mutta en ole oikein saanut aikaiseksi ottaa siitä itselleni tapaa. En osaa edes sanoa, että mikä sai minut juuri nyt aloittamaan, mutta luultavasti se liittyy nimenomaan viimeaikaisiin arjen mullistuksiin.

Tavat ovat käyttäytymismalleja, jotka auttavat meitä selviytymään arjen haasteista. Alitajuiset tavat, kuten kenkien solmiminen tai hampaiden harjaus vapauttavat aivokapasiteettia suorittamaan monimutkaisempia tehtäviä. Tietoisten hyvien tapojen, kuten liikunnan tai hyvän ruokavalion, aloittamiseen meidän pitää sen sijaan tehdä aktiivisesti töitä. Sen lisäksi meillä voi myös olla tietoisia huonoja tapoja, kuten tupakointi tai prokrastinaatio eli asioiden lykkääminen.

Kaikkia tapoja yhdistää se, että ne ovat parhaita keksimiämme ratkaisumalleja tiettyyn ongelmaan. Ne ovat myös suuressa määrin sidottuja fyysiseen ja sosiaaliseen ympäristöömme. Stressaavassa tilanteessa joku voi lähteä ystävänsä kanssa lenkille, toinen voi mennä tupakalle tai alkaa katsoa Netflixiä puolisonsa kanssa. Olemme siis oppineet erilaisia keinoja selvitä haasteista ympäristömme ja oppimamme perusteella. Mikään ei kuitenkaan takaa sitä, että oppimasi tapa olisi juuri se paras tapa selvitä kyseisestä tilanteesta.

Huonoja tapoja yhdistää usein se, että niistä saatava palkkio saadaan heti. Kun lykkään jotakin tehtävää, syön herkkuja tai jään sohvalle, saan heti hetkeksi paremman olon. Jos sen sijaan teen epämiellyttävän tehtävän, syön terveellisesti tai menen lenkille, se on epämiellyttävää aluksi, mutta sen jälkeen minulla on parempi olo. Valinta on siis nopean ja viivästyneen palkkion välillä. Teenkö jotain, että minun olisi nyt hyvä, mutta tulevaisuudessa huonompi, vai toisinpäin.

Tavat ovat kuitenkin keskeisessä asemassa määrittelemään sitä, millaisia ihmisiä olemme. Niiden muuttaminen on vaikeaa, erityisesti, jos alamme ajatella itsestämme, että minä nyt olen tällainen ihminen, jonka on vaikea aloittaa asioita. Meillä voi silti olla selkeitä tavoitteita, joiden ajattelemme parantavan elämänlaatuamme. Saatamme ajatella, että jos nyt pudottaisin muutaman kilon, olisin terveempi. Tai jos nyt saavuttaisin tämän asian, sitten olisin tyytyväisempi. 

Selkeä tavoitteet ovat hyviä antamaan suuntaa sille, mihin suuntaan haluaa mennä. Tavoitteita tärkeämpää olisi kuitenkin keskittyä jokapäiväisiin tapoihimme ja niiden muuttamiseen. Muuten tavoitteen saavuttamisen jälkeen on helppoa palata vanhoihin tapoihin, jolloin mitään muutosta ei ole tapahtunut. 

Minä haluaisin olla enemmän läsnä arjessa ihmisille ja asioille, mutta se on minulle todella abstrakti tavoite. Sen sijaan aloitin muutaman minuutin meditaatiohetkistä, jotka ovat vähitellen pidenneet. En vielä tiedä, tuleeko minusta läsnäolevampaa ihmistä, mutta ainakin olen aloittanut tallaamaan aivoissani uutta polkua, uutta tapaa.