Miten vaikeista tilanteista voi selviytyä?

Viime päivät ovat olleet minulle, samoin kuin niin monelle muullekin, stressaavaa aikaa. Lähipiirissäni on useita riskiryhmään kuuluvia henkilöitä, joiden hyvinvointi mietityttää. En myöskään tiedä, milloin voin tavata vanhempiani tai sisaruksiani seuraavan kerran. Kaiken lisäksi olen järjestellyt arkeani Helsingin ja Olkiluodon välillä uuteen uskoon siten, että voin minimoida turhan matkustamisen ja pitää itseni sekä läheiseni mahdollisimman turvassa. Yhtäkkiä monesta aiemmin arkipäiväisestä toimenpiteestä on tullut potentiaalinen huolenaihe.

Huolia ja epävarmuutta 

Kun kirjoittelin eräänä iltana huoliani ylös (suosittelen, jos ajatukset laukkaavat ylikierroksilla), huomasin, että suurin osa huolistani oli epävarmuutta tulevasta. Huolta siitä, miten läheiseni voivat, milloin pääsen taas viettämään aikaa rakkaideni kanssa, päädynkö eristyksiin eri paikkakunnalle kuin läheiseni, miten kaikki tämä vaikuttaa omien projektieni aikatauluihin töissä... Asioita, joita en voi itse tällä hetkellä mitenkään hallita.

Ihminen haluaa luonnostaan kokea tervettä hallinnan tunnetta elämästään, suunnitella arkeaan ja tehdä itse sen suhteen päätöksiä. Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa emme tiedä, miten pandemia kehittyy, ja milloin saamme taas elää sellaista elämää kuin vielä muutama viikko sitten elimme. Elämää, jossa saimme itse päättää mitä teemme, minne menemme ja milloin.

Vuodenvaihteessa kirjoitin tälle vuodelle tavoitteita, jotka pitivät sisällään muun muassa enemmän aikaa läheisteni kanssa ja monia hauskoja tapahtumia, jotka nyt on peruttu. Tämä ei nyt suoraan sanottuna ollut sellainen kevät, jota olisin tähän väliin toivonut, mutta tällä mennään. Eihän tässä mitään muutakaan vaihtoehtoa ole.

Mitä tässä tilanteessa nyt sitten pitäisi tehdä?

Luotan siihen, että meillä on asiantuntevat viranomaiset, jotka tekevät meidän kaikkien kannalta viisaita päätöksiä. Aion siis noudattaa viranomaisten ohjeita, tehdä työni etänä ja välttää turhaa liikkumista ihmisten ilmoilla parhaani mukaan. Kaikki muu olisi tässä tilanteessa silkkaa tyhmyyttä.

Tärkeämpi kysymys onkin, mitä tässä nyt sitten tehdään? Olen soitellut paljon ystävieni ja perheenjäsenteni kanssa, ja monella jatkuva sosiaalinen eristäytyminen alkaa jo nyt tuntua raskaalta, emmekä yhtään tiedä, kuinka kauan tämä tilanne vielä jatkuu.

Eristyksissä ollessa ajatukset lähtevät herkästi pyörimään, ja huolet kasaantumaan. Kuuntelin vastikään radiosta jotakin ohjelmaa, jossa kehotettiin ihmisiä tsemppaamaan, houkuttelemaan hymyn huulille ja menemään vaikka ulos ja blaablaablaa.

En usko millään tavalla siihen, että murheet häviävät sillä, että esittää, että niitä ei ole. Kun minua murehduttaa jotkut asiat, välillä paras lääke on se, että ajattelee sen murheita aiheuttavan ajatuksen loppuun asti ja vaikka kirjoittaa sen ylös. Muuten se jää vain jonnekin takaraivoon pyörimään.

Yksi parhaita periaatteita, joita olen kotikasvatuksessani oppinut, on, että tunteet pitää kohdata, kun ne ilmaantuvat. Äidilläni on tapana sanoa, että itkut pitää itkeä silloin kun itkettää. Eli jos olet nyt koronan takia esimerkiksi lomautettu, kipeänä tai karanteenissa, on ihan ok olla maassa. Ei tarvitse vetää Mikki hiiri -naamaria päälle, ja esittää, että kaikki on täydellistä.

Vaikeissa tilanteissa eteenpäin

Kaikki ihmiset reagoivat suuriin muutoksiin eri tavoin. Olen ollut monta kertaa elämässä tilanteessa, jossa olen ajatellut, että tästä en enää selviä. Olen itkenyt kuin pieni lapsi kerällä lattialla, ja ajatellut, että jään sinne makaamaan loppuiäkseni. Ja se on tehnyt hyvää. Kun aikansa saa purettua pettymystä ja ahdistusta, alkaa taas vähitellen nähdä uusia mahdollisuuksia.

Resilienssi on sopeutumis- ja selviytymiskykyä yllättävissä ja ennakoimattomissa muutostilanteissa. Toisilla sitä on luonnostaan enemmän kuin toisilla, mutta se myös kehittyy elämänkokemusten myötä ja sitä voi myös kehittää. Vaikeissa tilanteissa on aivan ensimmäisenä huolehdittava omasta hyvinvoinnista. Sen jälkeen voi yrittää keskittyä omiin vahvuuksiinsa, ja lähteä purkamaan tilannetta sitä kautta. Myös oman selviytyjätarinan vahvistaminen ja muiden auttaminen voi auttaa.

Resilienssi ei kosketa pelkästään yksilöitä, vaan myös esimerkiksi työyhteisöjä, yrityksiä ja organisaatioita. Tällä hetkellä monessa yrityksessä on todella vaikea tilanne päällä. Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä, että paska on osunut tuulettimeen, ja se leviää vauhdilla. Se vaikuttaa lukemattomien ihmisten terveyteen ja toimeentuloon, ja vaikuttaa vääjäämättä myös jaksamiseen ja mielialaan.

Tässä tilanteessa voi kuitenkin helpottaa miettiä, miten minä tai yritykseni voi auttaa. Mitkä ovat omat tai yrityksesi vahvuudet? Miten niitä voi hyödyntää tässä tilanteessa kaikkien hyödyksi? Se voi olla juuri se asia, joka nostaa myös sinut itsesi tai yrityksesi. Muutos ei ole vain peikko, vaan myös tilaisuus kehittyä. 

Pidetään toisistamme huolta!