Tylsistyminen ruokkii luovuutta
Vaikka kaikki aktiviteetit olisivatkin itselle miellyttäviä, jatkuva tekeminen kuitenkin kuormittaa aivoja. Tällöin saatamme ongelmanratkaisutilanteissa huomaamatta ankkuroitua helppoihin tai tuttuihin ja turvallisiin ratkaisuihin, vaikka ne eivät olisi parhaita mahdollisia ratkaisuja siihen tilanteeseen.
Kuurosokealta kirjailijalta Helen Kelleriltä kysyttiin kerran, onko mitään pahempaa kuin olla sokea. Hän vastasi, että kyllä, se että näkee, mutta näkemys puuttuu. Jos täytämme kaiken ajan tekemisellä ja itsensä kehittämisellä, saatamme ajautua kulkemaan sokeasti eteenpäin vailla näkemystä. Tehdä ajattelematta, onko se paras tapa tehdä.
Organisaatioissa sovitaan usein kokouksia kokousten perään ideoimaan uusia projekteja ja ratkaisuja olemassaoleviin haasteisiin. Helposti ajaudutaan tilanteeseen, jossa ihmiset juoksevat kokouksesta toiseen, ilman että heillä on kunnolla aikaa paneutua kokousten päätöksiin tai avoimiin tehtäviin. Tai pahimmillaan kokouksissa kirjoitetaan edellisten kokousten pöytäkirjoja. Yritä siinä sitten ideoida luovia ratkaisuja!
Ole siis armollinen itseäsi kohtaan ja anna ajatuksesi välillä harhailla huoletta. Saatat huomata, että se tekee hyvää ajattelulle! Yritä olla armollinen myös kollegojasi kohtaan. Vaikka se saattaisi joskus näyttää siltä, että he siirtyvät toiseen ulottuvuuteen kuulematta sanaakaan, he saattavat vain prosessoida kuulemaansa.
Kommentit
Lähetä kommentti