Tohtorin vahvuudet työelämässä

Minulta on nyt muutamaan otteeseen kysytty, miten hyvin koulutukseni on valmistunut minut työtehtäviini, ja onko tohtorintutkinnosta ollut hyötyä, vaikka en jatkanutkaan tutkijan uraa (ainakaan toistaiseksi). Päätinkin kirjoittaa, millaisia vahvuuksia tohtorintutkinnolla on työelämässä.


Projektinhallintaa ja viestintää

Jatko-opintojen aikana oppii aivan valtavasti projektinhallinnasta, sekä opintojen että käytännön kautta. Tämä on ainakin yksi oppi, jota nykyään projektipäällikkönä osaa arvostaa! Ehkä yksi hyödyllisimpiä kursseja yliopistossa oli Johdatus projektityöhön, joka antoi hyvän alustuksen hyvään projektinhallintaan. Olin myös iloinen siitä, että ohjaajani otti minut aktiivisesti mukaan projektin hallinnointiin, koska siinä oppi hurjasti nykyään hyödyllisiä taitoja.

Jatko-opintojen aikana oppii myös valtavasti tiedonhankinnasta, lähdekriittisyydestä ja kriittisestä ajattelusta, mistä tuskin ikinä on haittaa. Opin väitöskirjatyöskentelyn aikana etsimään valtavista aineistoista tarvittavia tietoja ja soveltamaan niitä omaan tutkimukseeni. Tämä taito on tullut tarpeeseen myös nykyisessä työssäni.

Työskentelin jatko-opintojeni aikana monitieteisessä tutkimusryhmässä, mikä opetti kommunikoimaan "eri kieltä" puhuvien ammattilaisten kanssa. Sai sitä tietysti puhua myös kirjaimellisesti eri kielillä. Tutustuin lisäksi eri projektien, kurssien ja konferenssien kautta valtavasti eri alojen ammattilaisiin, joilta opin paljon uutta ja sain perspektiiviä sille, minkälaisia töitä haluaisin itse tehdä tulevaisuudessa. Jatko-opinnot ovatkin mielestäni hyvää aikaa verkostoitua ja pohtia oman uransa suuntaa.

Jatko-opintojen aikana saa myös kirjoittaa kirjoittamasta päästyään. Artikkeleja, raportteja, rahoitushakemuksia, yleistajuisia kirjoituksia... Kävin tiedeviestinnän kursseja, jotka auttoivat pääsemään yli asiantuntijoille tyypillisestä kapulakielisyydestä ja kirjoittamaan työstäni ytimekkäästi ja ymmärrettävästi. Tästä on ollut jo nyt hyötyä lukemattomissa tilanteissa.

Melkein työssä kuin työssä joutuu välillä myös esiintymistilanteisiin. Harrastin nuorempana paljon musiikkia, ja vaikka olin harjaantunut laulamaan ja soittamaan yleisön edessä, opintojeni aikana minua vielä jännitti jostain syystä muiden ihmisten edessä puhuminen. Jatko-opinnoissa jatkuvaan esiintymiseen kuitenkin harjaannutetaan kursseilla ja jatkuvalla käytännön harjoittelulla. Pidin jatko-opintojeni aikana lukemattoman monia esityksiä erilaisissa seminaareissa, kokouksissa ja konferensseissa, mikä vahvisti itsevarmuuttani puhujana.


Timanttinen substanssiosaaminen 

Tietysti suurin vahvuus, mitä tohtoriksi väitteleminen antaa, on asiantuntijuus väiteltävässä aiheessa. Epäiröin pitkään kutsua itseäni asiantuntijaksi, koska minusta tuntui aina, että on olemassa niin paljon ihmisiä, jotka tietävät paljon minua enemmän. Nyt sitä on kuitenkin pakko tunnustaa, että olen oman väitöskirjani paras asiantuntija, ja se on jo aika paljon.

Jatko-opintojen aika ehtiikin saada laajan ymmärryksen omasta alastaan sekä jossain määrin myös oman tutkimusalueen ulkopuolelta. Olennaista on kyky soveltaa teorioita erilaisiin käytännön ongelmiin. Kannustankin kaikkia väitöskirjansa kanssa työskenteleviä olemaan aktiivinen omalla alallaan ja myös sen ulkopuolella, koska vain sillä tavalla voi oppia, miten ja missä omaa tutkimusta voidaan hyödyntää.

Ehkä suurin tohtorin vahvuus on kuitenkin oppimiskyky ja halu jatkuvaan oppimiseen. Hyppäsin uudessa tehtävässäni asiantuntijaksi osa-alueelle, josta minulla ei etukäteen ollut paljon muuta tietoa, kuin että se on todella monimutkaista. Kun olin tehnyt jo joitakin vuosia omaa tutkimustani, tuntui houkuttavalta haasteelta opetella jotain täysin uutta. Olen jo nyt oppinut valtavasti uutta, ja odotan innolla oppivani vielä paljon lisää!

Jatko-opinnot olivat elämässäni antoisa ja opettavainen kokemus. Opin paljon paitsi hyödyllisiä taitoja, myös itsestäni, vahvuuksistani sekä heikkouksistani. Väittäisinkin siis, että opintoni ovat valmistaneet minua hyvin paitsi tälle nykyiselle uralleni, mutta myös antaneet hyvän pohjan kehittää osaamistani sellaiseen suuntaan, jonka itse mielekkääksi koen.

Kommentit

  1. Tarvitsetko kiireellistä lainaa velkojen selvittämiseksi vai tarvitsetko jaetta koronavirukselle tai osakelainaa parantaaksesi yritystäsi? Pankit ja muut rahoituslaitokset ovat hylänneet teidät? Tarvitsetko lainan vakauttamista tai asuntolainaa? Älä etsi enää, kun olemme täällä, jotta kaikki taloudelliset ongelmasi olisivat menneisyyteen. Ota yhteyttä sähköpostitse:

    oceanfmortgages@gmail.com
    oceanfmortgages@gmail.com

    Tämä on Ocean Finance -kiinnitykset. Tarjoamme lainoja kiinnostuneille kohtuullisella 2%: n korolla. Valikoima vaihtelee 5 000,00 eurosta enintään 100 000 000,00 euroon.

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä totta, että jatko-opintojen aikana oppii valtavasti projektinhallinnasta opintojen ja työn kautta. Ystäväni on väitellyt tohtoriksi ja työelämässä tämän jälkeen toiminut projektien vetäjänä. Hän ainakin on kokenut, että opinnot auttoivat projektien hallinnassa paljon. Työelämässä yritykset taitavat hyödyntää ajoittain projektinhallintaan erikoistuneita yrityksiä, mikäli tarvitaan tietynlaista substanssiosaamista. Ainakin yhden sivun löysin nopealla vilkaisulla tähän liittyen. https://www.adapro.fi/tuotteet

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit