Oman itsensä ja pelkojensa ylittäminen

Meillä oli lapsena tapana tehdä koulussa talvisin lumilinnoja, ja kilpailla, kuinka paljon ihmisiä saisimme mahtumaan sinne. Muistan vieläkin sen paniikin tunteen, kun on jossakin täyden lumilinnan perällä, on märkää ja kuuma eikä sieltä pääse ulos ennen kuin muut lähtevät edeltä.

Muistan myös nähneeni lapsena jonkun dokumentin timanttikaivoksista, ja muistan ajatelleeni, että voin elämässäni tehdä mitä vain, kunhan minun ei ikinä tarvitsisi tehdä töitä kaivoksessa. Nämä muistot palasivat mieleeni tällä viikolla, kun olin vierailulla kaivoksessa puolentoista kilometrin syvyydellä maan alla.

En olisi ikinä lapsena ajatellut, että päätyisin työkseni kehittämään maanalaista ydinjätteen loppusijoituslaitosta puolen kilometrin syvyyteen. Tai että erilaisissa maanalaisissa laboratorioissa käyminen olisi vain osa normaalia työtä. Nyt kun tätä kaikkea ajattelee jälkikäteen, se tuntuu oikeastaan aika absurdilta.

Minua on usein elämässä kannustettu tekemään asioita, jotka tuntuvat vaikeilta ja epämukavilta, koska vain sillä tavalla voi oppia ja kasvaa.

Ehkä sitä onkin (tiedostamattaankin) pyrkinyt toimimaan niin ja yrittänyt haastaa itseään erilaisilla tavoilla. Uskoisin myös, että se on toiminut, koska muun muassa maan alla työskentely ei tunnu enää lainkaan niin pahalta, kuin mitä olisin joskus vuosia sitten ajatellut.

Itsensä haastaminen on palkitsevaa, mutta myös rankkaa, koska se vaatii jatkuvaa oleskelua epämukavuusalueella ja omilla rajoilla. Aina välillä pitäisikin muistaa käydä omalla mukavuusalueellaan palautumassa (mitä se sitten itselle tarkoittaakaan), että jaksaa taas kehittyä ja ylittää itsensä, kun aika on. Koko ajan sitä ei nimittäin jaksa tehdä.

Urakehitys mielletään usein suorana polkuna, jolla kiivetään portaita aina vain ylöspäin. Keskustelimme tästä vastikään erään tuttavani kanssa, koska hän epäröi, pitäisikö hänen ottaa uusi, johtava työtehtävä vastaan. Hän mietti, että jos ei viihtyisikään johtavassa asemassa, hän ei voisi enää ottaa askelta takaisin, ja tehdä suorittavaa työtä, josta hän todella pitää.

Itsensä ylittäminen voi olla uuden askeleen ottamista, ja esimerkiksi uuteen, vastuullisempaa työtehtävään siirtymistä. Se voi olla myös sitä, että huomaa, että tuo tehtävä ei ollutkaan oma juttu, ja uskaltaa palata takaisin edelliseen tehtäväänsä. Se voi olla myös vertikaalinen siirto erilaisiin tehtäviin samalla portaalla, tai vaikka nykyisen uran hylkäämistä kokonaan ja siirtymistä nomadiksi, jos siltä tuntuu.

Aina itsensä ylittämisen ei myöskään tarvitse liittyä vain uraan. Se voi olla esimerkiksi panostus rakkaaseen harrastukseen tai itsensä kehittämiseen. Vaikka siitä ei saisi suoraa palkkiota tai yleistä arvostusta, se ei ole ikinä turhaa. Tärkeintä on aina välillä uskaltaa haastaa itseään.

Huomasin muuten jälleen kerran, että olin tällä vierailulla ja kokouksissa (a) ainoa nainen ja (b) ainoa alle nelikymppinen. Toivoisinkin saavani lisää seuraa itselleni teknillistieteellisiin työtehtäviin. Jos sinulla on siis sellainen olo, että kaipaat tukea itsesi ylittämiseen, ota rohkeasti yhteyttä! Tuen aina erittäin mielelläni nuorten ammattilaisten urakehitystä, jos suinkin mahdollista.