Ahdistaako lomalta paluu?
Olen ollut koko kesän töissä, mutta nyt alkaa olla taas se aika, kun lomalaiset palaavat takaisin sorvin ääreen kesälomilta. Minulle se ainakin on todella positiivista, koska toimistolla alkaa olla taas vähitellen enemmän toimintaa. Lomalta palaavilla ihmisillä sen sijaan voi olla ristiriitaisemmat tuntemukset.
Onko sinulla ollut hyvä loma, jonka jäljiltä olet energinen ja innokas palaamaan töihin? Olet ehkä saattanut viimeisinä päivinä jo miettiä, että lomailu on ollut hyvästä, mutta olisi kiva palata töihin ja säännölliseen arkeen. Hienoa! Tämä kertoo siitä, että loma on tehnyt tehtävänsä. On kuitenkin todella yleistä, että kesäloman jälkeen töihin paluu saattaa ahdistaa, eikä se välttämättä ole vaarallista.
On täysin luonnollista, että loman loppuminen ärsyttää. Olen huomannut, että ainakin seuraavat vinkit saattavat helpottaa töihin paluuseen liittyvää ahdistusta:
Muista siis, että työn ja arjen mielekkyys sekä tasapaino ovat keskeisiä jaksamiselle. Lomalle ei tulisi antaa liikaa painoarvoa, ja miettiä, että sitten lomalla ollaan onnellisia ja elämä hyvää. Silloin lomalle laitetaan liikaa painetta ja stressiä, kun sinä aikana pitäisi saada onnellisuutta irti koko vuoden edestä. Huomattavasti tärkeämpää olisi tehdä arjestaan sellaista, että sitä jaksaa koko vuoden ympäri.
Ja jos olet vielä lomalla, nauti siitä kaikessa rauhassa! Loman jälkeen on taas hyvää aikaa kehittää työtään ja arkeaan paremmaksi, kun on ehtinyt irtaantua vanhoista rutiineista.

Se, mikä fiilis sinulla on palata töihin, kertoo kuitenkin luultavasti paljon siitä, miten viihdyt työssäsi ja arjessasi.
Paluu arkeen
Olet luultavasti ehtinyt lomalla tottua uuteen rytmiin, ja töihin paluu on iso muutos, joka saattaa stressata. Olet saattanut ehtiä irrottautua töistä, ja keskittyä muihin hyviin asioihin elämässä. Lomalla myös yleensä nukutaan pidempään kuin arkena, syödään epäsäännöllisemmin ja liikutaan vähemmän tai epäsäännöllisemmin. Arkirytmiin palaamiselle pitää siis vain antaa tarpeeksi aikaa.
Toisaalta loma on voinut tuoda etäisyyttä asioihin, jolloin tulee mietittyä, onko oma työ tarpeeksi merkityksellinen ja mielekäs. Loman jälkeen onkin hyvä miettiä, mitä haluaa työelämältä, ja ehkä asettaa joitakin tavoitteita itselleen lähitulevaisuudelle.
Tavoitteet voivat liittyä nykyiseen työhön, siinä kehittymiseen tai sen kehittämiseen itselle paremmaksi. Ne voivat myös liittyä esimerkiksi uuteen tehtävään tai jopa kokonaan uudelle alalle tähtäämiseen. Lomalla omat tavoitteesi ovat saattaneet saada aikaa kirkastua, ja loman jälkeen tehtäväsi on tavoitella niitä rohkeasti.
Toisaalta tavoitteet voivat liittyä myös henkilökohtaiseen elämääsi. Kesällä on saattanut tulla syöneeksi vähän turhan paljon epäterveellistä ruokaa, liikuttua liian vähän tai tissuteltua liikaa alkoholia. Arkeen palaaminen on hyvä hetki laittaa elintavat kuntoon tai tehdä muita arjen muutoksia.
Toisaalta loma on voinut tuoda etäisyyttä asioihin, jolloin tulee mietittyä, onko oma työ tarpeeksi merkityksellinen ja mielekäs. Loman jälkeen onkin hyvä miettiä, mitä haluaa työelämältä, ja ehkä asettaa joitakin tavoitteita itselleen lähitulevaisuudelle.
Tavoitteet voivat liittyä nykyiseen työhön, siinä kehittymiseen tai sen kehittämiseen itselle paremmaksi. Ne voivat myös liittyä esimerkiksi uuteen tehtävään tai jopa kokonaan uudelle alalle tähtäämiseen. Lomalla omat tavoitteesi ovat saattaneet saada aikaa kirkastua, ja loman jälkeen tehtäväsi on tavoitella niitä rohkeasti.
Toisaalta tavoitteet voivat liittyä myös henkilökohtaiseen elämääsi. Kesällä on saattanut tulla syöneeksi vähän turhan paljon epäterveellistä ruokaa, liikuttua liian vähän tai tissuteltua liikaa alkoholia. Arkeen palaaminen on hyvä hetki laittaa elintavat kuntoon tai tehdä muita arjen muutoksia.
On täysin luonnollista, että loman loppuminen ärsyttää. Olen huomannut, että ainakin seuraavat vinkit saattavat helpottaa töihin paluuseen liittyvää ahdistusta:
1. Yritä itse suhtautua töihin palaamiseen positiivisesti. Muistele hetki, mitä kaikkea mukavaa ehdit tehdä lomalla, ja mikä kaikki työhön paluussa on positiivista. Ehkä sinusta tuntuu kivalta ajatukselta jakaa lomamuistojasi hyvien työkavereiden kanssa, tai miettiä millaisia mielenkiintoisia työtehtäviä sinulle on syksyn aikana tulossa. Jo sekin on arvokasta, että sinulla on työ, jonka pariin voit palata.
2. Ainakin ensimmäinen työpäivä kannattaa ottaa armollisesti. Sähköpostissa odottaa luultavasti hirmuinen suma, mutta kaikkea ei voi eikä tarvitse selvittää heti. Jos se on mahdollista, pidä alkuun muutama lyhyempi päivä, ja yritä välttää ylitöiden haalimista heti loman jälkeen. Älä vaadi itseltäsi liikoja.
3. Loman jälkeen kannattaa mennä hieman normaalia aiemmin töihin, että ehdit rauhassa orientoitua töihin ja päästä sähköpostissa hieman tilanteen tasalle ennen kuin muut tulevat paikalle kysymystensä kanssa. Ja muista suhtautua kriittisesti muiden kiireellisiin vaatimuksiin. Ovatko ne oikeasti kriittisiä työn tavoitteiden saavuttamiselle?
4. Muista, että elämä (ja kesä) jatkuu myös loman jälkeen. Sinun ei tarvitse odottaa seuraavaa lomaa, että saat tehdä taas rentouttavia asioita. Omasta arjesta kannattaa rakentaa sellainen, että töiden jälkeen ja viikonloppuisin on myös aikaa ja jaksamista tehdä jotakin palauttavaa ja nauttia kesästä. Lomalta voi myös yrittää tuoda pieniä lomatapoja virkistämään arkea ja muistuttamaan rakkaista lomamuistoista.
5. Jos ahdistus ei parin viikon päästä ala hellittää, kannattaa ottaa asia puheeksi esimiehen tai työterveyshoitajan kanssa. Työssäsi saattaa olla liikaa kuormittavia tekijöitä, joihin on mahdollista puuttua, tai sitten voi olla jopa aika etsiä uutta työpaikkaa. Usein ihmiset nimittäin tekevät töitä jaksamisen rajoilla ympäri vuoden sillä ajatuksella, että lomalla ehtii levätä. Mutta jos uupumus on kertynyt pidemmän aikaa, kesäloma ei välttämättä olekaan tarpeeksi pitkä aika palautumiseen.
Muista siis, että työn ja arjen mielekkyys sekä tasapaino ovat keskeisiä jaksamiselle. Lomalle ei tulisi antaa liikaa painoarvoa, ja miettiä, että sitten lomalla ollaan onnellisia ja elämä hyvää. Silloin lomalle laitetaan liikaa painetta ja stressiä, kun sinä aikana pitäisi saada onnellisuutta irti koko vuoden edestä. Huomattavasti tärkeämpää olisi tehdä arjestaan sellaista, että sitä jaksaa koko vuoden ympäri.
Ja jos olet vielä lomalla, nauti siitä kaikessa rauhassa! Loman jälkeen on taas hyvää aikaa kehittää työtään ja arkeaan paremmaksi, kun on ehtinyt irtaantua vanhoista rutiineista.
Kommentit
Lähetä kommentti